Ei jaksa

Sinä suunnittelet yhteistä viikonloppua. Kaikkea mitä voitaisiin tehdä. En jaksa ottaa osaa siihen. Suunnitteluun enkä viikonloppuunkaan. Parempi kun menet omille teillesi. En jaksa tapailla kavereitasi tai tuttujammekaan ja esittää onnellista. Väsyttää ja haluan olla rauhassa kotona.
Lopen uupunut.

Viikon Loppu

Mitä muuta loppuu tänä viikonloppuna?

Puute

Avioseksiä ei ole kertakaikkiaan ollut. Ei 6 kuukauteen yhtään mitään. Vituttaa ihan oikeasti ja paljon. Sitä ennenkin hyvin harvoin ja niin kovin problemaattista. Mitä syitä siihen osaisi nimetä. Yksi tapa lähestyä asioita on se tavallisin, kasvettiin kai vaan erilleen. Lapset, työ, ainainen kiire, monen moiset huolet ja paineet tappoivat sen kipinän. Tai sitten vain lakkasimme haluamasta toisiamme, sait reissuillasi parempaa tai sain reissuillani parempaa - kuka tietää.

Henkisesti alan valmistautua palaamaan taas baanalle. Kaunottarien löytäminen ei ole kaltaiselleni kulkurille ollut koskaan ongelma, päin vastoin. Mutta olen kai vielä liian uupunut, liian rikki tästä kaikesta että jaksaisin vielä heittytyä siihen antaa ja ottaa peliin. Vaikka se niin kiihottavaa ja palkitsevaa onkin - lyhyellä juoksulla ainakin. Se päivä siis kuitenkin lähestyy.

Olenkohan kävelevä aikapommi tässä suhteessa?

Levoton mieli

Eilisen illan muutama olut jäytää yllättäen pienenä pääkipuna vieläkin. Enkä edes ollut juovuksissa. Siivoojat olivat käyneet päivällä kuten sovittua, mutta paljon oli taas kodin askareita tehtävänä. Pesin 3 koneellista pyykkiä ja järjestelin talvi- ja kesätavaroita oikeisiin paikkoihin. Siinä samalla muutaman oluen nautiskellen. "Rakas" vaimoni loisti poissaolollaan, ei sen puoleen ei hänestä muutenkaan täydellisenä uusavuttomana mitään hyötyä ole koskaan ollutkaan kodin ylläpitoon. Se menetteli aikoinaan koska hänellä oli tuolloin jotain muuta annettavaa. Nyt sitä taitaa vastaanottaa joku muu jossain. Olen alkanut aidosti miettimään olenkohan päässyt masentumaan? Joinakin päivinä, useampina kuin ei, mielen valtaa täysi lamaannus. Ei jaksaisi tehdä mitään. Ei nousta vuoteesta. Ei lähteä töihin. Ei ei. Mutta aina kuitenkin tulee noustua ja tehtyä se mitä vaaditaan. Eihän sitä yksinkertaisesti voi antaa periksi. Vaikka mieli tekisikin. Illalla ahdistus helpottaa hetkeksi palatakseen taas jo aamuyöllä salakavalasti. Se onkin ainoa petikaverini nykyään. Mietin päivittäin, joskus jopa lakkaamatta eroa. Pohdin sen realistisuutta. Vaikutuksia kaikkiin asianosaisiin. Elämää sen jälkeen. Kuljen kuin sumussa. Torvi.

Ehkä jonain päivänä pääsen tästä helvetin vaikeasta tilanteesta selville vesille niin että en pysyvästi vahingoita rakkaimpiani - lapsiani.

Raukeena

Sekään ei riitä että on lähes virheetön. Itkin tänään huomaamatta lapsen kevätjuhlassa.
Omat ristiriitaiset tunteet nousevat pintaan aina vakituisina juhlapäivinä. Outo tunne puristaa rintaa ja ajatukset harhailevat jonnekin olemassaolon jatkuvuuden ja jatkumattomuuden välimaastoon. Pentuna vedin aina kännit kevätjuhliin yksinkertaisesti selviytyäkseni. Nyt ei luonnollisesti tule vedettyä sellaisia lasten juhliin, vaikkei se huono ajatus välttämättä olisikaan.

Vituttaa se ulkokultaisuus ja AH niin onnellinen ilmapiiri joka aina nuissa tilaisuuksissa vallitsee. Ollaan niin ylt'ympäri ystävällisiä että ihan naurattaa. Nekin jotka arkiaamuisin räntäsateessa kohmeloissaan tuskin murahtavat huomenta ohi paiskoessaan aamun jättöruuhkissa. Silmäätekeviä yhteiskunnan terävimmältä huipulta olemme kaikki tyynni. Kyllä näissäkin piireissä tapahtuu... heh!