Eilisen illan muutama olut jäytää yllättäen pienenä pääkipuna vieläkin. Enkä edes ollut juovuksissa. Siivoojat olivat käyneet päivällä kuten sovittua, mutta paljon oli taas kodin askareita tehtävänä. Pesin 3 koneellista pyykkiä ja järjestelin talvi- ja kesätavaroita oikeisiin paikkoihin. Siinä samalla muutaman oluen nautiskellen. "Rakas" vaimoni loisti poissaolollaan, ei sen puoleen ei hänestä muutenkaan täydellisenä uusavuttomana mitään hyötyä ole koskaan ollutkaan kodin ylläpitoon. Se menetteli aikoinaan koska hänellä oli tuolloin jotain muuta annettavaa. Nyt sitä taitaa vastaanottaa joku muu jossain. Olen alkanut aidosti miettimään olenkohan päässyt masentumaan? Joinakin päivinä, useampina kuin ei, mielen valtaa täysi lamaannus. Ei jaksaisi tehdä mitään. Ei nousta vuoteesta. Ei lähteä töihin. Ei ei. Mutta aina kuitenkin tulee noustua ja tehtyä se mitä vaaditaan. Eihän sitä yksinkertaisesti voi antaa periksi. Vaikka mieli tekisikin. Illalla ahdistus helpottaa hetkeksi palatakseen taas jo aamuyöllä salakavalasti. Se onkin ainoa petikaverini nykyään. Mietin päivittäin, joskus jopa lakkaamatta eroa. Pohdin sen realistisuutta. Vaikutuksia kaikkiin asianosaisiin. Elämää sen jälkeen. Kuljen kuin sumussa. Torvi.
Ehkä jonain päivänä pääsen tästä helvetin vaikeasta tilanteesta selville vesille niin että en pysyvästi vahingoita rakkaimpiani - lapsiani.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti